Euroopan suurin televisio-, radio- ja ohjelmatuotantoyhtiö RTL on ostanut NTRNZ median Vaietut arktiset sodat -dokumenttisarjan oikeudet Saksaan. Lisäksi sarja on levinnyt syksyn aikana ympäri maailman!

 

Hampurin World Media Festivalilla parhaan historiadokumentin palkinnon voittanut, sekä Berlin International TV Series Festivalin finalisti, Vaietut arktiset sodat -dokumenttisarja, jatkaa voittokulkuaan. Sarja on esitetty Suomen lisäksi jo Norjassa ja Tanskassa.

 

Norjassa sarjan katsojaluvut ovat merkittävät. Saman ohjelmapaikan vuoden takaisiin katsojalukuihin verrattuna olemme kaksinkertaistaneet katsojamäärät, joten vähintäänkin onnistumisesta voimme puhua.

Anna-Reeta Eksymä, käsikirjoittaja ja showrunner

Euroopassa sarja on ostettu kaikkiin Baltian maihin, kaikkiin Itä-Euroopan maihin, Hollantiin, Belgiaan ja viimeisimpänä Euroopan suurimman mediajätti RTL:n toimesta Saksaan. Sarjan ovat ostaneet RTL:n lisäksi merkittävät yhtiöt kuten the Walt Disney Company, National Geographic Euroopassa ja Al Jazeera Lähi-idän, Turkin ja Pohjois-Afrikan alueilla.

 

Koen, että olemme vihdoin tehneet todellisen läpimurron kansainvälisille markkinoille, myös taloudellisilla mittareilla mitattuna.

Teemu Hostikka, vastaava tuottaja

Aasiassa merkittäviä aluevaltauksia

Aasiassa sarja on ostettu merkittäville suoratoistopalveluille Etelä-Koreaan ja Kiinaan, molempiin maihin kahdelle eri toimijalle. Kiinan iQIYI:n lisäksi sarjan on ostanut TikTokin emoyhtiö Bytedance, ja Etelä-Koreassa toinen toimijoista on australialaislähtöinen SBS.

 

Aasiassa puhumme satojen miljoonien ihmisten käyttämistä alustoista, vaikka emme niitä täällä koti-Suomessa tunnekaan. Teemme edelleen valtavasti töitä yhdessä brittiläisen jakelijamme TVF Internationalin kanssa, ja edelleen uskon että nämä uutiset ovat vasta alkua.

Teemu Hostikka

RTL Group on johtava viihdealan yritys, jonka toiminta kattaa tv-lähetykset, suoratoistopalvelut, sisällöntuotannon ja digitaaliset palvelut, 56 televisiokanavaa, kahdeksan suoratoistopalvelua ja 36 radiokanavaa. Konsernin tv-kanavaperheet ovat katsotuimpia tai toiseksi katsotuimpia kuudessa Euroopan maassa. RTL Group omistaa myös brittiläisen Fremantle-konsernin.

 

Vaietut arktiset sodat on NTRNZ median tuottama Ylen alkuperäissarja. Ensimmäinen kausi keskittyy toisen maailmansodan tapahtumiin arktisesta näkökulmasta katsottuna. Sarja on myyty Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Kiinaan iQIYI:lle, TikTokin emoyhtiö Bytedancelle, the National Geographic -kanavalle Benelux-maihin, Al Jazeeran historiakanavalle ja Euroopan suurimmalle televisioyhtiö RTL:lle. Sarjaa jakelee TVF International. Vaietut arktiset sodat voitti pääpalkinnon vuoden 2022 World Media Festivalilla ja oli yksi finalisteista Berlin International TV Festivalin dokumenttisarjojen kategoriassa. Sarjan toisen kauden tuotanto on käynnissä.