Rakastettu Eränkävijät tulee taas! Alkamassa on jo viides kausi kolmesti Venla-palkitun sarjan parissa. Lokakuusta alkaen seikkaillaan taas tutulla kotimaan kamaralla. Luvassa on monta uutta kasvoa ja enemmän metsästystä kuin koskaan. Paavo, 13, kulkee metsällä niin paljon kuin ehtii: “Pleikkari joutaa myyntiin.”

Äijä-koira on jo 6-vuotias!

Alusta asti sarjan suosikkieräilijäksi noussut Äijä-koira on jo kypsässä keski-iässä. Vuosien aikana raudun pyrstöjä on tullut nieltyä aika monta, Venla-palkinto käyty pokkaamassa ja rakastuttukin. Mitähän seikkailuja uusi kausi tuo tullessaan?

Vanhoista tutuista ruutuun palaavat Manu Soininmäki ja Tero Lehti, Kilpisjärveltä Aki Huhtanen Äijä-koiransa kanssa, uusiin kotimaisemiin muuttava Emilia Laitinen ja Mörö-koira sekä Riikka Aaltonen Keski-Suomesta. Mutta minnepäin Suomea ja kenen seurassa sen lisäksi suunnataankaan?

Lajintunnistus on mielekkäämpää luonnossa kuin biologian tunnilla

Multialainen Paavo Lehtomäki on kasvanut metsästäjäksi metsätalousinsinööri-isänsä Johanneksen mukana kulkien. 13-vuotiaan yläkoululaisen päivät täyttyvät koulunkäynnistä, mutta metsästyksestä on jo muodostunut nuorelle miehelle elämäntapa, joka täyttää ison osan vapaa-ajasta.

Elokuun puolivälistä helmikuun loppuun kuljen oikeastaan joka viikonloppu jahdissa. Jos vaan saan valita, olen 2–4 päivää viikosta metsällä.

Paavo Lehtomäki

Liikunnalliset harrastukset ovat Paavon sydäntä lähellä. Metsästyksen lisäksi hän pelaa sählyä, suunnistaa ja käy partiossa.

Pleikkarilla pelaamiseen ei riitä aikaa eikä kiinnostusta. Olenkin sanonut äidille, että sen joutaisi myymään pois.

Paavo Lehtomäki

Paavon mukaan luonnosta ja eläimistä oppii parhaiten luonnossa liikkumalla. Suolistaessa ja nylkiessä riistaa oppi menee perille konkreettisemmin. Myös eläinten ja kasvien tunnistus on mielekkäämpää luonnossa kuin kirjan kuvia katselemalla. Paavon isä, Johannes, seuraa poikansa polkua ylpeänä.

Uskon, että eräilyyn kasvamisessakin on tietty herkkyysikä. Kun on mukana lapsesta asti, luonto tulee elämään luontevammin kuin aikuisena aloittaneille.

Johannes Lehtomäki

Eräelämä on Paavolle jo niin luontevaa, että poikaa joutuu välillä hillitsemään. Metsällä kulkeminen menisi kaiken edelle. Lehtomäkien perheessä ei kuitenkaan lipsuta kahdesta asiasta: koulunkäynnistä ja levosta. Arkiviikolla ei ole mitään asiaa esimerkiksi yöllä tapahtuvaan petopyyntiin.

15 vuotta täytettyään Paavo saa alkaa kulkea itsenäisemmin aseenkin kanssa. Toivon silti, että hän on myös loppuelämäni jahtikaveri, koska siinä hän on aivan omaa luokkaansa.

Johannes Lehtomäki

Jokainen elämä on samanarvoinen

Marjo Kämäräinen ja Pinja-tytär, 5, asuvat kahdestaan Kuusamossa, keskellä korpea. Metsähallituksella työskentelevä Marjo on vihreitä arvoja kannattava luonnonystävä, joka metsästää ja kalastaa. Luonnon keskellä kasvanut Pinja-tytär oppii elämästä ja kuolemasta erilaisia asioita kuin asfalttiviidakossa kulkevat ikätoverinsa.

Pinja on kulkenut mukana metsässä ja metsästystä katsomassa ihan pienestä asti. Se herättää joissakin kauhistusta: lapsi näkee verta ja kuolleita eläimiä. Pari sukupolvea taaksepäin tämmöinen oli kuitenkin aivan normaalia.

Marjo Kämäräinen

Jos kotipihalta löytyy esimerkiksi ketun syömä linnunraato, Marjo ei piilottele sitä Pinjalta. Luonto tarjoaa oppitunnin sekä mahdollisuuden keskustella asiasta: kettukin tarvitsee ruokaa, se on sekasyöjä kuten ihminenkin.

Opetan Pinjalle, että jokainen elämä on samanarvoinen, oli se sitten ihminen, koira tai kettu.

Marjo Kämäräinen

Marjon elämäntapaa määrittävät eettiset valinnat, jotka näkyvät hänen jokapäiväisessä arjessaan. Hän ei silti tyrkytä ideologiaansa Pinjalle. On asioita, joista tytär saa tehdä omat päätöksensä, kun aika on kypsä.

En itse syö teollisesti tuotettua lihaa. Tässä kohden en kuitenkaan halua vaikuttaa liikaa Pinjaan, vaan hän saa syödä mitä haluaa siihen saakka, kun on valmis tekemään harkitun päätöksen asiassa.

Marjo Kämäräinen

Päiväunet Tenojoen varrella

Rovaniemeläinen Joonas Mourujärvi, 35, on Puolustusvoimissa työskentelevä virtuaalisen sodankäynnin ammattilainen, jonka sydän sykkii käsinkosketeltaville luontoelämyksille. Joonaksen ja hänen avopuolisonsa Tiinan harrastuksiin kuuluvat muun muassa suurriistan metsästys ja lohen perhokalastus. Pariskunta sai hiljattain esikoispoikansa.

Jokainen tarvitsee myös vauvan syntymän jälkeen henkireiän, minulle se on eräily. Jesper oli kolmen kuukauden ikäinen, kun lähdin käymään vuorokauden mittaisen reissun karhunpyyntiin.

Tiina Kovala

Sekä Joonaksen että Tiinan vanhemmat asuvat lähellä metsästysmaita, joten apu lapsen hoitoon on löytynyt läheltä. Ensimmäisillä reissuilla tuoreiden vanhempien ajatukset karkailivat kuitenkin vähän väliä kotiin. Luontoretket pienen lapsen kanssa onnistuvat, mutta tietyin ehdoin. Jesper on muun muassa viettänyt kuukauden elämästään Tenojoen rannalla.

Valitsemme erästelypaikat sen mukaan, mihin pääsee esimerkiksi vaunuilla. Muutaman vuoden ikäisenä poika toki saa jo itse päättää, lähteekö mukaan.

Joonas Mourujärvi

Joonas ja Tiina huolehtivat oman jälkikasvunsa lisäksi myös muiden lasten ja nuorten eräkasvatuksesta oman metsästysseuransa nuorisojaoston vetäjinä.

Metsästysseurojen väki alkaa olla melko kelottunutta. 10 vuoden päästä ei enää riitä “ojan yli kävelijöitä”, jos nuoria ei saada mukaan. Tämä on iso ongelma läpi Suomen.

Joonas Mourujärvi

Pelkkä ojan yli kävely ei kuitenkaan riitä. Valveutunut metsästäjä kiinnittää huomiota ympäristöönsä myös metsästysaikojen ulkopuolella.

Eränkävijöiden 5. tuotantokauden jaksot Yle TV1:llä su 4.10. alkaen. Koko kausi katsottavissa Areenasta jo klo 00:01.