Markkinointitoimistona ja tuotantoyhtiönä tunnettu NTRNZ media lanseeraa vastuullisen markkinoinnin palvelun. Yritykselle on myönnetty kesäkuussa WWF:n Green Office -ympäristösertifikaatti. Eränkävijät-sarjasta tuttu yritys haluaa haastaa koko media-alan tarkastelemaan arvojaan uudestaan. Vastuullisen markkinoinnin palvelu syntyi halusta muuttaa markkinointi- ja media-alaa sisältäpäin.

Alamme on valitettavasti osaltaan myötävaikuttanut tämän hetkisen ilmastokriisin ja luontokadon syntymiseen, koska työmme tarkoitus on usein saada ihmiset kuluttamaan enemmän.

Laura Tauriainen, copywriter

”Meillä on mahdollisuus muuttaa alan toimintatapoja kestäväksi ja olla suunnannäyttäjänä myös muille. Unohtamatta tietenkään muita osa-alueita, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta, jotka tällä hetkellä ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.”

 

Laura Tauriainen on kehittänyt uutta palvelua yhdessä asiakkuusjohtaja Nina Taipaleenmäen ja toimitusjohtaja Hanna Mustosen kanssa. Heidän mielestään vastuullisuuden ei pitäisi hautautua raportteihin, vaan sen pitäisi olla osa yritysten strategiaa ja sitä kautta myös brändiviestintää. 

NTRNZ median vastuullisuustiimi: Nina Taipaleenmäki, Hanna Mustonen ja Laura Tauriainen

NTRNZ median vastuullisuustiimi: Nina Taipaleenmäki, Hanna Mustonen ja Laura Tauriainen

Jokainen yritys tekee vastuullisuustyötä omien mahdollisuuksiensa mukaan. Me tarjoamme palveluita sen näkyväksi tekemiseen ja raportointiin.

Nina Taipaleenmäki, asiakkuusjohtaja

”Palvelu voi sisältää vastuullisuuteen liittyvää konsultointia materiaalien tuotannon lisäksi ja sisältö muotoutuu aina asiakkaan mukaan. Autamme vastuullisuustyön alkuvaiheissa olevia yrityksiä muodostamaan käytäntöjä raportointiinsa ja rakennamme asiakkaalle järeitäkin vastuullisuusviestinnän kokonaisuuksia.”

 

NTRNZ median vahvuus on viestin tarinallistamisessa, sen näkyväksi tekemisessä ja markkinoinnin työkalujen ja ratkaisujen tuomisessa osaksi asiakkaiden jokapäiväistä toimintaa. Vastuullisuuteen liittyvän datan tuottamiseen tai auditointipalveluihin puolestaan löytyy omat asiantuntijansa, joiden kartoittamisessa asiakasta voidaan auttaa osana palvelua. 

WWF:n ympäristösertifikaatti merkkinä kestävästä toiminnasta

NTRNZ medialle on juuri myönnetty WWF:n Green office -ympäristösertifikaatti, joka on merkki siitä, että yrityksen toiminnan ympäristövaikutukset ovat kestävällä tasolla ja että niitä kehitetään edelleen. NTRNZ:lle kestävyys ja vastuullisuus on ollut perusarvo jo pitkään. Yhtiö tunnetaan suomalaisten luontosuhdettakin käsittelevästä Eränkävijät-sarjastaan. Myös tv- ja formaattituotantojen vastuullisuutta on yrityksessä tarkasteltu osallistumalla albert-ympäristöjärjestelmän koulutuksiin ja ottamalla käyttöön järjestelmän tarjoamat työkalut tuotannoissa hyödynnettäviksi.

Puhdas pohjoinen luonto on aina ollut meille tärkeä inspiraation ja voimavarojen lähde.

Hanna Mustonen, toimitusjohtaja

”Tässä maailmantilanteessa olemme äärimmäisen huolestuneita luonnon kantokyvystä ja koemme velvollisuudeksemme osallistua turvaamaan luonnon monimuotoisuuden säilyminen myös tuleville polville.”

 

Vastuullisuus ei ole vain ympäristötekoja, vaan kokonaisvaltainen tapa tarkastella yrityksen toimintaa ja sen vaikutusta ympäröivään maailmaan. Mustonen on huolehtinut siitä, että vastuullisuuden kehittäminen on kirjattu myös osaksi NTRNZ:n strategiaa. 

 

“Kehitämme omaa toimintaamme ja kannustamme myös asiakkaamme sekä sidosryhmämme mukaan”, Mustonen sanoo.

Auttamalla omia asiakkaitamme viestimään vastuullisuudestaan kiinnostavasti autamme myös heidän asiakkaitaan löytämään kestävämpiä, vastuullisempia vaihtoehtoja.

Hanna Mustonen, toimitusjohtaja

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Nina Taipaleenmäki
Nina Taipaleenmäki

CLIENT DIRECTOR

+358 40 487 8717
nina@ntrnz.com

Hanna Mustonen
Hanna Mustonen

CEO, CO-OWNER

+358 45 634 3073
hanna@ntrnz.com