Merkityksellisiä tuotantoja pohjoisella asenteella

Olemme sekä tuotantoyhtiö että mainostoimisto, ja toisaalta paljon enemmän kuin kumpaakaan. Teemme tuotantoja, joilla on merkitystä – kansainvälisistä dokumenteista palkittuihin tv-sarjoihin ja kaikkeen mahdolliseen, mitä kutsutaan markkinoinniksi. Meitä inspiroi ja johtaa ajatus “viihteestä, jolla on väliä”. Meille hyvä sisältö on merkityksellistä yhteiskunnalle, ympäristölle, asiakkaillemme ja jokaiselle meillä työskentelevälle.

Puhdas pohjoinen luonto on ehtymätön innoituksen lähteemme. Meissä on pohjoista periksiantamattomuutta ja tahtoa läpäistä tiheitäkin ryteikköjä. Emme ole sokerista, emmekä mene piiloon, kun olosuhteet käyvät hankalaksi.

Haluamme kyseenalaistaa olemassaolevia tapoja tehdä asioita – tai vielä parempaa, keksiä kokonaan uusia.

NTRNZ – mitä?

Tiedetään. Mutta meistä on mukava vähän haastaa ihmisiä. Ja konsonantit ovat kivoja! Tässä nimemme nopeasti avattuna.

In trance [ɪn trɑːns]

Trance, transsi, voidaan yhdistää hypnoosiin, meditaatioon, taikuuteen, flow-tilaan, rukoukseen ja muuntuneisiin tietoisuuden tiloihin. Me miellämme sen taianomaikseksi luovuuden tilaksi.

 

NTRNZ MEDIAN HALLITUS

Jari Laakso, hallituksen puheenjohtaja / Teemu Hostikka, perustaja / Peter Franzén, King Harald / Hanna Mustonen, toimitusjohtaja

 

Yhteyshenkilöt

Hanna Mustonen
Hanna Mustonen

CEO, CO-OWNER

+358 45 634 3073
hanna@ntrnz.com

Teemu Hostikka
Teemu Hostikka

FOUNDER, EXECUTIVE CREATIVE DIRECTOR

teemu.hostikka@ntrnz.com

Tomi Suomela
Tomi Suomela

HEAD OF FORMATS & CREATIVE PARTNERSHIPS

+358 40 067 8724
tomi.suomela@ntrnz.com

 

Nina Taipaleenmäki
Nina Taipaleenmäki

CLIENT DIRECTOR

+358 40 487 8717
nina@ntrnz.com

Anna-Reeta Eksymä
Anna-Reeta Eksymä

SHOWRUNNER

+358 40 532 9809
anna-reeta@ntrnz.com

Sina Riikonen
Sina Riikonen

PRODUCER / SCRIPTWRITER

+358 41 577 7253
sina@ntrnz.com

Suvi Lindholm
Suvi Lindholm

CASTING & PRODUCTION COORDINATOR

+358 50 535 2277
suvi@ntrnz.com

Tiimi

Hanna Isola
Hanna Isola

COPYWRITER

hanna.isola@ntrnz.com

Iisakki Ronkainen
Iisakki Ronkainen

DESIGN LEAD

iisakki@ntrnz.com

Erika Neitola
Erika Neitola

GRAPHIC DESIGNER

erika@ntrnz.com

Juha Simola
Juha Simola

FULLSTACK DEVELOPER & SOUND DESIGNER, CO-OWNER

juha@ntrnz.com

Maiju Degerman
Maiju Degerman

EDITOR / GRAPHIC DESIGNER

maiju@ntrnz.com

Jani Honkakoski
Jani Honkakoski

DOP / EDITOR, CO-OWNER

jani@ntrnz.com

Miika Ylitalo
Miika Ylitalo

DOP / EDITOR

miika@ntrnz.com

Antero Laurila
Antero Laurila

EDITOR

antero@ntrnz.com

Henri Sorsa
Henri Sorsa

EDITOR / CINEMATOGRAPHER

henri@ntrnz.com

Riku Paaso
Riku Paaso

POST PRODUCTION SPECIALIST

riku@ntrnz.com

Ville Sandqvist
Ville Sandqvist

POST PRODUCTION SPECIALIST

ville@ntrnz.com

Iikka Kinnunen
Iikka Kinnunen

POST PRODUCTION SPECIALIST

iikka@ntrnz.com

Vieraile meillä

Oulu
Headquarters
Kasarmintie 23, 2. krs, 90130 Oulu, Finland

info@ntrnz.com

Toimipaikat

Helsinki
Wonderland Work Konepajankuja 1
00510 Helsinki, Finland

info@ntrnz.com