Topi-Keittiöt

Brändin rakentaminen

Suomen johtaviin kiintokalustevalmistajiin kuuluva Topi-Keittiöt halusi uudistaa brändi-ilmeensä. Samalla päivitettiin koko markkinointistrategia. 

Kalajoelle vuonna 1939 perustettu ja siellä edelleen kalusteet suunnitteleva ja valmistava Topi on aito, luonteikas ja juurensa tunnistava yritys. Kesällä 2021 alkuun polkaistussa yhteistyössä NTRNZ median kanssa ikoniselle sukuyritykselle luotiin tuore ja oivaltava ilme, slogan ja verkkosivut. 

 

 

Eikä siinä vielä kaikki: markkinointia ja viestintää lähdettiin päivittämään yleisemminkin. Tavoitteena oli selkeät, intuitiiviset toimintatavat, materiaalit ja viestit, jotka sekä asiakkaat että työntekijät ottavat omakseen.

Osana uudistumistaan Topi tuo jatkossa markkinoille konseptoituja kalustemallistoja. Niiden kautta yritys paitsi helpottaa asiakkaitaan kalusteiden valinnassa, myös kertoo osaamisestaan.

Ideoimme markkinointiin kauttaaltaan uuden strategian: jatkossa kalustemyyntiä ohjataan kokonaisuuksien suuntaan yksittäisten vetimien ja kaapinovien sijaan. Malliston muuttuessa konseptuaalisemmaksi, voidaan rohkaista ja inspiroida asiakasta tekemään omaa persoonaa ja elämäntyyliä tukevat valinnat. Räätälöinti voi silloin tapahtua esimerkiksi sisustuksellisten ratkaisujen kautta. 

 

Tätä komppaamaan valjastettiin uusi tapa viestiä: Topi tietää kalusteet, mikä toimii ja mikä näyttää hyvältä. Kalusteiden tulee kestää katsetta ja käyttöä. Loppujen lopuksi kalusteet ovat kuitenkin vain kalusteita. Asiakas luo elämän niiden ympärille.

Ota yhteyttä

Say

Hello

Kiinnostuitko?

OTA YHTEYTTÄ